ahdistaa

mä tunnen kun joku puristaa nyrkkiään

jossa mun sydän ja sielu lepää

se mua ahdistaa

se oikea

mul on niin hyvä olla
kun mä tiedän
et mulle on olemassa
se oikea

pidätetään hengitystä

sä seisot valon tiellä
peität auringon
enkä uskalla edes
hengittää

kylmää

taas mä tulin tulokseen
et olin kaikkeen syyllinen
ei oo mulla mitään arvoo
etenkään omissa silmissäin
voisinko vain sammuttaa sen
liekin, joka jo nyt hiipuu
enkä mä enää edes tunnista
kuka oon ja mitä teen

tiedän, joskus sä toivot
et oltais vieraita toisillemme
ettei sun tarvitsisi tietää
mun kipuja

ota mun sielu koska mä en
en enää tiedä siitä mitään
ota mun keho koska mä en
en enää tunne sitä yhtään
ota mut ja vie jonnekin jossa
ei oo kylmä

vankilassa

pienessä pimeässä huoneessa

mut ikkunasta hohkaa punaista

kuva vääristyy enkä tajuu sitä

kattolautojen välistä valuu kuolaa

lamppu tippuu katosta ja kolahtaa

pientä miestä päähän ja satuttaa

nurkassa loistaa kissansilmiä

sängyllä makaa hahmo jonka

pitkän miettimisen jälkeen tajuan

olevan minä itse ja nykyisyyteni

pelkään sitä enemmän kuin

itseäni

hakkaan lukittua ovea

olen kuin vankilassa

humalassa

olin ehkä pienen hetken humalassa

kun kyyneleet lepäsivät poskillani

ja ne valuivat alas, alas, alas, alas

hukutaan yhdessä

anna mun hukkua

läpinäkyvä olla

tunteeton ja turha