vankilassa

pienessä pimeässä huoneessa

mut ikkunasta hohkaa punaista

kuva vääristyy enkä tajuu sitä

kattolautojen välistä valuu kuolaa

lamppu tippuu katosta ja kolahtaa

pientä miestä päähän ja satuttaa

nurkassa loistaa kissansilmiä

sängyllä makaa hahmo jonka

pitkän miettimisen jälkeen tajuan

olevan minä itse ja nykyisyyteni

pelkään sitä enemmän kuin

itseäni

hakkaan lukittua ovea

olen kuin vankilassa

humalassa

olin ehkä pienen hetken humalassa

kun kyyneleet lepäsivät poskillani

ja ne valuivat alas, alas, alas, alas

hukutaan yhdessä

anna mun hukkua

läpinäkyvä olla

tunteeton ja turha

juhlapyhä

yksinäiset
ovat yksinäisimpiä
noina tyhminä juhlapyhinä

painovirhe

mä olen painovirhe hesarissa
121 kilometriä itään täältä
missä on kylmä ja väsymys
railo jäässä tai kallion päällä

mä olen mä

ajatukseni mun

haluaisin että ulkona olisi pimeämpää
koska silloin ajatukseni eivät
erottuisi maisemasta

tahdon

ei siinä oo yhtään mitään väärää
rakastua rakkauteen, sinuun ja
pantata sydämensä toisen takia
vaikka se toinen on jotain muuta
kuin tää yhteiskunta suvaitsee

tahdon
(sinut)

tuhat kadonnutta

yksin kuin uljas susi
joka kipeillä jaloillaan
nyt vaeltaa ja katoaa
yöhön mustaan ja niin
se ei ulvo, ei äännähdä
vain potee ahdistustaan
joka tassuista korvanpäihin
sen koko kropan valtaa
se kuulee äänet ystävien
niiden entisten, ei havahda

ei halua muistaa sitä
laumaa kadonneiden

sielujen