kun mun käteni voimaton
hipaisee pintaa alta meren
ei saa otetta siitä pitävää
mutta kukapa saisikaan
pintajännitettähän se vain on
silloin vajoaa, vajoaa ja vajoaa
pimeyteen kylmään ja sakeaan
mun silmissä sumenee ja näen
valokalat irvistävät vihaisina
kun tulen heidän reviirilleen
niinä hetkinä lämmin keho
se kietoutuu paleltuneeseen
kuiskaa me mennään pintaan
enkä ilman sua ois noussutkaan
enää koskaan hengittämään
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti