sinä

sut on rakennettu universumissa
toisessa, niin kaukaisessa
oot mulle kuin fantasiaa ja
oot hetken mun ulottumattomissa
mut mä en koskaan luovuta
vaikka meidän väliin muuria
rakennetaan siinä onnistumatta
kyyneliä, niitä on tuhansia
yksinäisyydessä kuulen ääniä
tunnen kädet piirtävät kuvioita
niskaan ja kylmiä väreitä
kuten aina ennen

menninkäisiä

tyhjässä bussissa yksinäinen
huutaa omaa nimeään
kuin pieni menninkäinen
ja kadotettu sielu kaipaa
lämpöä

keinumorsian

keinumorsian hyllyssä
kutsuu mun nimeä
se sanoo sä et nää
rakkauden lääniä

oksennus

oikeastaan mä inhoan
sinistä sisustuksessa
ja täällä sitä tulvii
korvista ja sieraimista
sisään kuin oksennusta

aamuneljään

hysteerisiä kyyneleitä
kello 16.38 ja siitä
eteenpäin aamuneljään
kun julmuus iskee
päin näköä ja sumentaa
ikävä sattuu mua
enemmän kuin koskaan
ja ahdistaa 

väreitä selässä

linnuntietä tuhat ja sata
koilliseen, kaakkoon
en ole edes varma
väreet selkää pitkin
sanovat tää on totta
ja mitä mä menetän
kun toinenkin on unelma
nyt itkua pidätän

mustelmia

koko kroppa tärisee
tuska potenssiin sata
nyrkki suussa ettei
huuto kuuluisi naapuriin
kädenjälki reidessä
muuttuu hitaasti
mustelmaksi