astronautti

maa kutsuu, maa kutsuu
täällä haavoittunut soturi
kovan elämän koulima
kuuleeko kukaan minua
tämä on mun avunhuuto
joka kaikuu pimeään
hei onko kukaan linjalla
lääkäri, jumala tai rakkaus
valtatien ysiviis varrella
tule tänne ja pelasta mut
toistan, tämä on avunhuuto...

valokaloja vai rakkautta?

kun mun käteni voimaton
hipaisee pintaa alta meren
ei saa otetta siitä pitävää
mutta kukapa saisikaan
pintajännitettähän se vain on

silloin vajoaa, vajoaa ja vajoaa
pimeyteen kylmään ja sakeaan 
mun silmissä sumenee ja näen
valokalat irvistävät vihaisina 
kun tulen heidän reviirilleen

niinä hetkinä lämmin keho
se kietoutuu paleltuneeseen
kuiskaa me mennään pintaan
enkä ilman sua ois noussutkaan 
enää koskaan hengittämään

ei

sähkömoottori mun vuoteessa
sellaisen kotiin mä voisin tahtoa

ei

happoa

päästäkää mut pois täältä
olen likaisessa ammeessa
joka on täynnä happoa
ja mun keho palaa mustaksi
ruumiinosat syöpyvät irti

äiti, minuun sattuu

karuselli

morfiinia suoraan suoneen
päivässä neljätoista tablettia
maailma on kuin karuselli
jossa kaikille tulee paha olo

rahaa sataa

harmaa valo lasin takaa

pyykkivuori huoneen lattialla

kirkonkello sävelmää laulaa

jotkut siellä naimisiin menee

kirja aukaisematon odottaa

laiskuutta mun se todistaa

koko päivän poistumatta

talosta vaikka aurinko paistaa

ja rahaa köyhille sataa

intialainen

olen sun oma nyrkkeilysäkki

jonka täytteet valuu pihalle

kaatopaikka jossa mätänee

se taakka jota et jaksa kantaa

olen intialainen tyttölapsi

jonka otsaan poltetaan merkki

loppuun palanut roskatynnyri

olin ennen metallia nyt ruostetta

kuka sä olet ja mitä sä olet

tehnyt mun rakkaimmalleni